Kurssien aika

Sateet alkavat hiljalleen vähentyä, on jo helpompi liikkua jalkaisin ja hevosella.  Tämä vuosineljännes on hyvää kurssi-aikaa Shunito Yeri-projektilla:  On  käyty keskusteluja kyläyhteisöiden kehittämiseksi ja annettu Aids-valistusta nuorille. Terveydenhoidon ammattilaiset ovat opettaneet hygieniasta, muusta perusterveydenhoidosta ja joidenkin perinnäistapojen haitallisuudesta. Naisten säästö-ja lainaryhmät ovat pitäneet kokouksiaan ja tulosta on syntynyt. On myös kokoonnuttu puhumaan marginalisoitujen tilanteesta pienemmillä ja suuremmilla forumeilla.


Lokakuun viimeisellä viikolla järjestettiin Mekane Yesus kirkon toimesta Addis Abebassa järjestyksessään toinen Minority Forum, johon kutsuttiin  ”saastuttavina” pidettyjen kansanryhmien edustajia ja heidän parissaan työskenteleviä koko Etiopian alueelta. Mukana oli niin metsästäjinä tunnettuja (Mandsa, Negede) kuin myös savenvalaja- ja nahkuriryhmiin kuuluvia, sekä seppiä.  Sailemin rovastikunnasta kokoukseen matkasi 7-henkinen valtuuskunta.

 

Osallistujia kuunnellessamme kävi  selväksi suuret alueelliset erot marginalisoitujen tilanteessa. Joillakin alueilla eristäminen ja alistaminen ovat edelleen jokapäiväistä todellisuutta. Yksi tärkeä tekijä tilanteen parantamisessa on ollut paikallisseurakunnassa tehty työ. Oli ilo kuulla, kuinka Metun synodin (hiippakunnan) sailemilaisten valtuuskunta  neuvoi nyt Dillan synodia, joka oli ottamassa hapuilevia ensiaskeleita kohti yhteyttä:  ”Panostakaa ensin siihen, että  pappit  ja evankelistat tuntevat Raamatun opetukset, heistä rohkeimmat  opettavat sitten seurakuntalaiset sekä sanan että esimerkin voimalla hyväksymään marginalisoidut. Silloin seurakunnat pystyvät ottamaan syrjityt yhteyteen. Se avaa mahdollisuuden oppia uusia asioita ja saada äänensä kuuluville”, he neuvoivat loppupalaverissa. Sailem oli alue, jolla parikymmentä vuotta sitten törmäsimme ongelmaan, kun kaikkia ihmisiä ei päästetty sisälle kirkkoon. Se on nyt esimerkkinä muille pitkälle edenneestä kehityksestä. Koulutukseen ja yhdessä elämiseen panostavat kehitysyhteistyöprojektit alueella ovat parantaneet tilannetta myös  koko yhteisön osalta.

Kirjasimme ylös mikä on muuttunut edellisestä forumista, joka pidettiin neljä vuotta sitten. Edellisessä ryhmässä ei ollut raamattukoulun käynyttä evankelistaa, ei yhtään opettajaa eikä kunnan virkamiestä. Nyt oli. Ja Mandsa-pappejakin kaksi. Sailemin Rovastikunnan ensimmäinen Mandsa - pappi on nimeltään  Johannes  Mitachow. Oma seurakunta maksoi hänen koulutuksensa kaksivuotisessa raamattukoulussa ja maksaa nyt hänen palkkansa. Hieno suoritus Shakkichan seurakuntalaisilta. Poikkesin seurakunnassa 2010. Tuolloin seurakuntalaiset  valittivat, ettei heillä ole pappia. Kysyin mikseivät he lähetä nuorta keskuudestaan Raamattukouluun?  Opintojen hinta ei ole paljon kitaran hintaa suurempi.  Seurakuntalaiset saivat rahat kasaan ja rovastikunta  antoi yhden Raamattukoulun kiintiöpaikastaan  tälle mandsa-nuorelle.  Nyt seurakunnalla on pappi . Kuvassa pastori Yohannes.   

Sailemin rovastikunnan valtuuskunta joutui turvautumaan hevosiin päästäkseen Addikseen. Yhdeksän tunnin ratsastus Sailemista Sigmoon oli varmin reitti, kun bussit eivät vielä pääse kulkemaan. Eilen tuttavamme Dekasta soittivat, että tiekoneet ovat töissä ja pahimpia paikkoja korjataan. Se on hyvä uutinen myös Lappeenrannan vierailuryhmälle!

Kirkkomme Lähetys 2/2014

 

Linkki Kirkkomme Lähetys 2/2014 lehteen

Sailemin Uutiset

Mandsa-naapurillani Daffaarilla on iloista kerrottavaa: Taddelech, yksi hänen tyttäristään, oli saanut 10 luokkaa päätökseen jo muutama vuosi sitten, mutta jatko-opiskelupaikkaan tulos ei ollut riittänyt. Työtä pelkäämätön Tddelech kantoi kiviä rakennustyömaalla ja korotti samalla hieman arvosanojaan. Sillä aukeni tie poliisikouluun ja nyt Taddelech on jo töissä Sailemin poliisivoimissa. Työpaikan myötä löytyi myös vuokra-asunto kaupungista. Isä Daffaar on tyytyväinen, kun tyttärien peruskoulutukseen satsattu panostus on osoittautunut kannattavaksi. Aikanaan kirpaisi, kun piti myydä lehmä, jotta tytöt saatiin koulunpenkille. Kuvassa Taddelech Sailemin putkan edustalla.

 

 

 

 

 

Sekä projektilla, että kunnassa on tapahtunut henkilövaihdoksia. Kunnanjohtajana toiminut Tariku on siirtynyt toiseen tehtävään ja kunnanjohtajana on nyt Habtamu Alemu. Projektimme johtaja Hassabe päätti myös 6 vuotisen yhteisen taipaleemme jälkeen siirtyä muihin tehtäviin. Samalla lähti myös hänen vaimonsa, joten nyt meillä on haussa kaksi uutta henkilöä. Agronomi Million hoitaa nyt vt:nä johtajan hommia ja rahastonhoitaja Salamawit on edelleen paikalla. Tällä reissulla kutsuimme kunnanjohtajan kanssa kokoukseen kaikki ne virkamiehet, joiden kanssa yhteistyötä  tehdään. Myös Metusta käsin työtä koordinoivat synodin (hiippakunnan) kehitystyön koordinaattorit tulivat Sailemiin. Parinkymmenen hengen ryhmä kävi läpi saavutettuja tuloksia ja mietti miten työtä voitaisiin vielä tehostaa. Hyvähenkiseen kokoukseen oli ilo osallistua.

 

Savivelli tekee jalkaisin kulkemisen raskaaksi, mutta hevosella vielä pääsee. Sain ensi kertaa ratsastaa projektin hevosella. Hevonen on valittu aikanaan sen perusteella, että se on hyvä juoksemaan. Projektilla työskentelevät nuoret miehet ovat lapsesta asti tottuneet ratsastamaan ja vauhti on sen mukaista. Minun ohjastuksestani hevonen ei paljon piitannut, lönkytteli rauhallisesti koko matkan Daabbina ja Gemiin. Tupsahdimme paikalle juuri kun kylän johtomiehet olivat pohdiskelemassa koulun saveusta. Yhdessä mietittiin kelle urakka annettaisiin. Mukana oli sekä mandsoja että gumaroja.

 

 

Vielä paluumatkallakin saaatiin muutama asia hoidettua pikakokouksessa tienposkessa. Toukokuusta joulukuuhun Daabbina  Gemiin ei pääse autolla. Kyläläiset totesivat kuitenkin, että välikatto-aineet ja maalit saadaan paikalle hevosillakin. Rakennustöiden pitäisi valmistua joulukuun loppuun mennessä.

 

 

 

 

 

Ahkerat talonvartijani ovat taas olleet kylvöhommissa ja majapaikkaani ympäröi korkea maissipeto. Maissien ja valebanaanien läpi on mukava kulkea. Varjopuolena on vain se, että paviaanitkin ovat jo huomanneet maissien kohta kypsyvän.  

 

 

Kirsi

 

 

 

 

 

Sadekausimatkailun haasteita

Aikataulu on tiukka, joten projektin kuskin Mulatun ja minun on pakko lähteä matkalle Addis Abebasta Sailemiin muslimien juhlapäivänä Id al-Fitrinä. Tiedämme, että aamulla ihmiset menevät moskeijaan. Laskeskelemme, että jos lähdemme kahdeksalta he ovat jo menneet sisään, mutteivät vielä lähteneet pois. Se on huomioitava siksi, että väkeä on juhlapäivisin liikkeellä niin paljon, ettei sekaan meinaa mahtua.

Arviomme on täysin pielessä. Ohjelma onkin jo loppu, kun pääsemme laitakaupungille, ja massat sulkevat tiet. Puikkelemme pikkukatuja yrittäen muistella missä kaikkialla on moskeijoita. Addiksen massiiviset tietyöt ja kaiken mudaksi muuttava sadekausi tuovat oman lisänsä vaikeuskertoimeen. Pari tuntia vierähtää kaupungista ulosajamiseen. Matka jatkuu mukavasti, mutta seuraavassa kaupungissa juhlijat ovatkin myöhässä ja sama toistuuu uudelleen. Poliisit yrittävät pontevasti ohjata liikennettä, mutta kadut ovat vaan yksinkertaisesti niin täynnä, että kärsivällisyyttä kysytään kaikilta. Juhlakansa on kuitenkin iloisella mielellä. Loput kaupungit ohitamme rauhassa eikä Jimman ympärilläkään ole levottomuuksia.

Uudet haasteet alkavat vasta Bongan ja Dekan välillä. On satanut jo sen verran, että useissa kohdissa tien pohja on romahtanut ja savimaa muuttuu ikäväksi liejuksi, jonne auto uppoaa helposti. Meidän automme kyllä selviää, mutta ongelmaksi muodostuvat bussit, jotka jäävät jumiin ja tukkivat tien. Vuoristoinen tie ei anna paljon tilaa kiertää penkan kautta. Ensimmäisessä paikassa matkustajat kiskovat bussia kuin Volgan lautturit ja lopulta se irtoaa. Ajelemme rauhassa eteenpäin tunnin verran. Seuraava bussi onkin toivottoman näköisessä tilanteessa, josta se ei ihmisvoimin selviä. Onneksi rinnettä on sen verran, että pääsemme juuri ja juuri kiertämään. Lupaamme hälyttää apua seuraavasta kaupungista.

 
Jatkamme matkaa kunnes automme jarrut lakkaavat  toimimasta kunnolla. Kuski-Mulatu tietää ongelman, jotakin ”öljyletkuja” on sidottu aikaisemminkin tienposkessa. Nyt näyttää kuitenkin hankalalta ja päätämme palata edelliseen kaupunkiin. Koska olemme juuri nousseet melkoisen rinteen, minut laitetaan paikalle sattuneeseen autoon ja Mulatu tuo auton yksin rinnettä alas. Hetken kuluttua onni potkii, sillä lähikaupungin ainoa automekaanikko tulee kuorma-autolla vastaan ja alkaa heti korjata autoamme. Ystävällinen moottoripyöräilijä puolestaan vie Mulatun kaupunkiin hankkimaan  lisää jarrunestettä ja liimaa. Tunnin kuluttua jatkamme matkaa.

Iltapäivisin sataa usein rankasti ja pilvet alkavatkin jo kerääntyä. Tulemme aika kyytiä, koska loppumatkasta on vielä paikka, jonka ohi pitäisi päästä kuivalla. Kun saavumme sinne, meitä kohtaa huojentava näky:  Kunnan virkamiehet ovat organisoineet nuoret kantamaan kiviä pahaan paikkaan. Kaksi Isuzua on apuna kuljettamassa vapaaehtoisia ja kiviä paikanpäälle. Kunnanisät itse ovat mukana kantamassa. Hurrausten saattelemina hurautamme paikasta läpi. Saavumme Sailemiin. Kaatosade alkaa, mutta nyt se ei enää aiheuta sydämentykytyksiä.

Matkanteko sadekaudella on haaste. Paluumatkalla meidät pysäytetään Kombon kaupungissa. Isuzu-rekkojen kuljettajat kertovat meille, että yksi auto on jälleen juuttunut saveen ja kiertäminen ei ole mahdollista. Autoa on yritetty irroittaa jo kolmatta päivää ja eilen oli traktori lähtenyt köröttelemään apuun tuolle vuoristoiselle viidakkotaipaleelle. Juomme kahvit, keräämme voimia kohdata uusi haaste ja jatkamme matkaa.  Metsässä tapaamme ärtyisiä ja nälkäisiä kuskeja. Onneksi traktorikin on jo paikalla. Heti kun auto on saatu irti luikahdamme läpi ennen kuin seuraava ehtii juuttua.

Kun asfalttitielle on matkaa enää vain puolisen tuntia, tulee meitä vastaan pääkaupunkilaisia kuljettava auto. He viittovat meitä pysähtymään, kertovat tekevänsä pohjakartoitusta alueen kehittämismahdollisuuksista ja kysyvät, onko hankalia mutapaikkoja vielä jatkossakin. Vastaamme, että tämä on vasta alkua, mutta kyllä niistä lopulta aina läpi pääsee. He katsovat autoamme ja sitten toisiaan ja päättävät kääntyä takaisin. Olemme edelleen ainoa ulkopuolinen projekti Sailemin kunnassa.  

Mukavaa elokuuta

Kirsi

Ravintolapäivä su 17.8. klo 11-14

Onnea Meijän kylän Kirsi-tohtorille

Väitöskirja:  

Talking Manjo : Linguistic repertoires as means of negotiating marginalization

Tilausakvarelli Heli Pukki 2014 http://www.ideri.fi/

Yeeri gallateeba!

Kaffa-alueen vanhan tarinan mukaan aikojen alussa luojajumala Yeeri eli ihmisten keskuudessa maan päällä. Ihmiset kuitenkin tekivät vastoin hänen tahtoaan ja Yeeri muutti heidän luotaan taivaaseen. Luonto ei olisi halunnut erota Yeeristä. Se rakasti luojajumalaansa niin, että yritti seurata mukana. Siitä syntyivät Kaffan vuoret. Mitä suurempi rakkaus, sitä korkeampi vuori.

 

Kuten muissakin Etiopian kielissä, luojajumalan nimeä käytetään myös raamatun-käännöksessä. Sana Yeeri esiintyy myös useiden kylien nimissä ja kuuluu jatkuvasti puheissa: On hyvin tavallista liittää puheeseen kommentti ”Olkoon Jumala ylistetty”, Yeeri gallateeba. Myös kiitettäessä viitataan Jumalaan:  Yeeri imba, sanatarkasti  ”Jumala antakoon” merkityksessä  ”Antakoon/ hyvittäköön Jumala (sinulle puolestani)”. Raamatun käännöstyö on meneillään baptistien (SIM) toimesta. Uusi Testamentti on jo käännetty kokonaan. Vaikka kaffaa nyt kirjoitetaan ”latinalaisilla aakkosilla”, vanhempaa sukupolvea varten Uusi Testamentti painettiin ensin amharasta tutuilla kirjainmerkeillä, ”fideleillä”.

Meijän kylässä on tietenkin myös kirkko.  Oikein äitikirkko. Sailemin Mekane Yesus –kirkosta on kasvanut rovastikunnan keskus, jonka vaikutus ulottuu usean kunnan alueelle.  Sailemilaisille satelee työkutsuja kaukaisemmiltakin Kaffa-alueilta ja Riston kanssa syrjäisillä alueilla kierrellessämme tapaamme näitä  paikallisia lähetystyöntekijöitä usean päivämatkankin päässä Sailemista. Erityisesti heidän yhteistyö-kykynsä mandsa-väestön kanssa saa kiitosta.  Joissakin paikoissa mandsa-yhteisöillä on omat kirkkonsa, etenkin silloin kun  heidän asumuksensa ovat kaukana muista. Silloin kun ollaan suhteellisen lähekkäin (20-40 min) seurakunta koostuu sekä mandsoista että gomaroista.  Joissakin paikoissa  koko seurakunnan yhteiselo on ollut niin haasteellista, että on päätetty jatkaa erillään.  Silloin yhteyttä vaalitaan kirkon työntekijöiden välityksellä.

Jumalanpalveluksen jälkeen syödään yhdessä. Tässä Akaashin kirkolla oli tarjolla valebanaani- leipää eli qocoa, kananmunaa ja raejuustoa. Punaiseen pippuri-tahnaan saa kukin dipata annostaan sen mukaan miten tuliseksi suupalansa haluaa.  

Kaffan kananmunat ovat maukkaita, todella onnellisten kanojen munia. Suomalainen kananmunakotelo herättää markkinoilla ihastusta.

Kirsi Leikola

 

Ravintolapäivässä herkuttelivat nopeimmat

Ravintolapäivän ravintoloitsijat joutuivat lauantaina iltapäivällä kauppaamaan ei oota. Päivän suosio yllätti, ja monessa pop up -ruokalassa ja kahvilassa aikaiset asiakkaat ehtivät tyhjentää pöydän ennen kuin verkkaisemmat ehtivät edes paikalle.















— Täällä oli jo asiakkaita ennen kuin avasimme, kertovat Lappeenrannan keskustassa Raatihuoneen vieressä ravintolaa pitäneet seurakunnan lähetyskasvatussihteerit Heidi Jantunen ja Maarit Berg.

Lähemmäs 30 litraa thaimaalaista kanakeittoa tarjoiltuaan he tuumasivat, että kymmenen litraa enemmänkin olisi mennyt.

Seurakunnan väki keräsi ravintolallaan rahaa hyväntekeväisyyteen etiopialaiselle mandsa-vähemmistökansalle.

— Hinnoittelussakin huomioimme, että tärkeää on ilahduttaa ja saada ihmiset kohtaamaan.

Etelä-Saimaa 17.5.2014

Matka Meijän kylään

Matka Meijän kylään 17.-26.2.2105

Vielä muutama paikka vapaana.



Lisätietoa tästä!

Kuiva kausi hyödynnetään Meijän kylässä

“Meijän kylässä”, Shunito Yeri-projektilla tehdään nyt töitä koko päivän valoisa aika eli seitsemästä seitsemään. Vuoden ensimmäinen neljännes on kuivaa aikaa ja silloin on syytä ostaa ja kuljettaa rakennustarvikkeita ja tuoda ammattilaisia muualta rakentamaan ja neuvomaan. Kuivalla kaudella on myös helpompi esitellä työtä erilaisille arviointiryhmille, niin etiopialaisille kuin suomalaisillekin. Koska vuosiraportointi ja tilinpäätös tehdään eurooppalaisen kalenterin mukaan, osuu sekin tähän kiireisimmälle kaudelle. Projektin johtajan Assabe Aderaron kännykkä on kovassa käytössä ja niinpä tavarat ja ihmiset liikkuvat. “Huilataan sitten, kun alkaa sataa”, hän toteaa. Pilvet ovatkin jo alkaneet kerääntyä.

Sailemin“kunnanvaltuusto” kiitteli Daabbina Gemin kyläläisten koulunrakennus-innostusta ja noteerasi myös aktiivisten opettajien panoksen. Kylällä vieraillessani sekä mandsat että gomarot mainitsivat kehuista. Yritämme ylläpitää tätä positiivista kierrettä, joka selvästi lisää yhteenkuuluvuutta eri ryhmien välillä. Myös lähteiden suojauksista olemme saaneet positiivista palautetta ja yhä useampi tulee hakemaan puhdasta vettä kauempaakin. Jokainen lavantaudin kokenut haluaa sen välttää, jos vain voi.

Kirsi Leikola - maaliskuu 2014

Surutalossa

Viime vierailulla kuulimme iäkkään ystävämme ja työmme tukijan Daanno Gutaman kuolemasta. Vierailimme hänen kotitalossaan.
(Daanno Gutamasta voi lukea lisää
”Erottavat ja yhdistävät kupit”, toukokuu 2012)

Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, että koko yhteisö osallistuu suruun. Siinä sekä kunnioitetaan kuolleen muistoa että autetaan sukulaisia käymään läpi surutyötä. Omaisten ei tarvitse huolehtia mistään käytännön järjestelyistä, sillä naapurit ja ystävät, jotka kuuluvat samaan iddir-ryhmään, hoitavat hautajaisjärjestelut ja tuovat ruokaa ja kahvia. Niitä tarvitaankin runsaasti, sillä talon alkaa virrata ihmisiä läheltä ja kaukaa.  Tätä jatkuu pari viikkoa.  Vähitellen itku muuttuu tavalliseksi jutusteluksi ja aiheet arkisiksi, elämä jatkuu.

Daanno Gutaman kuolemasta oli kulunut jo kolme viikkoa, mutta edelleen hänen kolme kolme poikaansa ottivat vieraita vastaan tavan mukaan lattialle asetetulla patjalla istuen ja lepäillen. He kertoivat tyytyväisinä, että kunnan Gomaro-virkamiehetkin olivat halunneet osoittaa kunnioitustaan pidetylle Mandsa-johtajalle osallistumalla isolla joukolla hautajaisiin. Erityisen merkittävänä he pitivät myös sitä ettei kukaan hautajaisvieraista ollut kieltäytynyt nauttimasta Mandsojen tarjoamia ruokia eikä kahvia.
    

Heti käyttöön
 

Daabbina Gemin koulu tehdään paikallisia materiaaleja hyödyntäen. Siinä on myös se hyvä puoli, että kyläläiset voivat osallistua erinomaisesti. Kaikki puutavara on heidän toimittamaansa.  Oppilaat puolestaan tuovat teff-viljan korsia, joita tarvitaan mutaseiniin. Viime käynnilläni kyläläiset näyttivät myös varaston, johon olivat jo keränneet puuta lisärakennukseen. Koska osallistumisinnostus oli suuri, jäi budjettia käyttämättä niin paljon, että voimme rakennuttaa toisenkin vastaavanlaisen rakennuksen. 

Rakennustyöt eivät olleet läheskään valmiit, kun  luokat jo otettiin käyttöön, koska tarvittiin katto pään päälle. Kyläläiset ovat myös järjestäneet puuta pulpettien tekemistä varten. Paikalliset puusepät tekevät pulpetit.  Osa lasten vanhemmistakin on niin innostunut uudesta koulurakennuksesta, että ovat palanneet koulun penkille jatkamaan kolmanteen luokkaan päättyneitä opintojaan.

 

 

(Daabbina Gemin koulusta voi myös lukea lisää kirjoituksesta, joka ilmestyi sivuille huhtikuu 2012)

Terveisin Kirsi Leikola