Shunito Yeri-projektin henkilökunta esittäytyy

Ensimmäisenä on vuorossa projektin johtaja Assabe Aderaro. Assaben äidinkieli kieli on shekka ja hän puhuu myös kaffaa sujuvasti, sillä kaffa ja shekka ovat sukulaiskieliä. Lisäksi hän käyttää työkielenä myös amharaa ja englantia. Assabe on koulutukseltaan agronomi, hän opiskeli kolme vuotta Jimman yliopistossa. Viime vuonna hän aloitti  jatko-opinnot maisterin tutkintoa varten ja opiskelee sadekaudet eli Suomen kesäkuukaudet. Hänen erityisalaansa ovat kahvin, teen ja mausteiden viljelyyn liittyvät asiat.          

Tässä Assaben itsensä kertomaa: 

Isäni oli maanviljelijä, mutta hän kuoli kun olin pieni. Äiti kasvatti meidät ja piti huolta , että käymme koulua. Olin kymmenvuotias, kun koko perhe tuli kristityiksi. Sitä ennen äidilläni oli tapana käydä ”henkivälittäjän” (shamaanin) luona.  Minä olen lapsista järjestyksessä viides ja koska minä olen ollut onnekas ja saanut hyvän työn, autan myös muita perheenjäseniä. Teen äidille peltikatto-taloa Mashan kaupunkiin, nyt kun hän alkaa tulla vanhaksi. Reilu vuosi sitten menin naimisiin Asressashin kanssa. Hän opiskeli sosiologiksi ja on nyt valmistunut. Olemme kotoisin samalta paikkakunnalta. Koska hänkin sai töitä Shunito Yeri- projektilta voimme olla nyt yhdessä Sailemissa.

Työssäni projektilla vaikeinta on ollut henkilö-johtaminen. Se vaatii tarkkuutta ja viisautta. Myös ne, joiden parissa työtä tehdään, tulevat monien kysymysten kanssa puheilleni, koska projektille astettuja toiveita on niin paljon. Hallinnointi on vaativaa! Olisi selkeämpää olla asiantuntijatehtävissä.  Mutta tämä työ on kyllä opettanut paljon.  Enten iloa tuottaa se,  jos edetään suunnitelman mukaisesti eikä tule mutkia matkaan. Asuntola alkaa olla valmis ja kun ”läänintarkastaja” tuli katsomaan hän ihmetteli, että olettepa saaneet tehtyä hyvän rakennuksen vaikka ei ole edes ollut kunnon tietä.

Onneksi en ole tässä työssä yksin. On kaikki ne suomalaiset, jotka tukevat taloudellisesti ja ne täällä, jotka auttavat käytännön yhteydenpidossa. Hyvänä tukena on myös Terfasa Mako esimieheni Metussa, synodin toimistossa.

Nämä asiat, joita täällä teemme eivät olisi toteutuneet millään, jos projektia ei olisi aloitettu.

Meijän kylän toinen vuosi käyntiin

Lappeen ja Lappeenrannan seurakuntien kolmevuotinen Meijän kylä –hanke käynnistyi viime vuonna. Reilun puolen vuoden aikana hankkeelle kerättiin rahaa noin 46 200 euroa. Keräystavoitteena on 150 000 euroa, jolla parannetaan Etiopiassa Kaffan läänissä Sailemin alueella asuvien, syrjittyjen mandsa-kansalaisten elinoloja.

- Olemme todella tyytyväisiä, periaatteessa pääsimme aloittamaan kunnolla vasta syksyllä, kertoo Lappeenrannan seurakunnan lähetyssihteeri Maarit Berg. Apua on saatu mm. yksityisiltä lahjoittajilta, kauppakeskus Oprilta ja Gallerialta, Kesämäenrinteen koulun taksvärkkituloista ja testamenttilahjoituksesta. Lappeen seurakuntasalissa (Kirkkokatu 10) järjestetään 4. helmikuuta klo 18 Meijän kylä –ilta.
– Se on kiitosilta ja uuden ideoinnin ilta, Berg toteaa. Illassa kerrotaan mm. keräystilanne ja kuulumisia Etiopiasta.

Etiopiassa miehensä Riston kanssa työskentelevä, hanketta valvova Kirsi Leikola on viettänyt paljon aikaa Sailemin asukkaiden kanssa..
- Viralliset kokoukset ovat tärkeitä, mutta tavallinen yhdessäolo ja jutustelu eivät ole mikään lisäjuonne. Niissä luodaan rakenteita ja suhteita, joille sitten voidaan perustaa luottamusta, Leikola kertoo. Aiheet keskusteluissa liikkuvat hyeenoiden metsästyksestä jalkapalloon, led-taskulampuista ilmastonmuutokseen. Suomen talven vaikeat olosuhteet kiinnostavat Leikolan mukaan etiopialaisia:
– "Miten lehmät pärjäävät? Miten lumessa voi liikkua?" Kun kerromme Suomen talvesta ymmärtää, miten tärkeää suunnittelu ja ennakointi voi olla.
Leikoloiden tarinat suomalaisten tavoista aiheuttavat etiopialaisissa epäuskoisuutta:
- Pilkkiminen vielä hyväksytään, mutta kun Risto kertoo karhun talviunista joukko remahtaa nauramaan:"Nyt pastori juksaa meitä!"

Atso Suopanki