Leikoloiden joulukirje

Kirsi ja Risto Leikola,                                                                                                Marraskuu 2013
P.O.Box 1111, Addis Abeba, Ethiopia
risto.leikola@ethionet.et

Marginalisoitujen asiaa isoissa ympyröissä



Risto ja Kes Yonas kokoussalissa

Kirkkojen maailmanneuvoston kymmenes yleiskokous pidettiin Busanissa, Etelä-Koreassa. Yllättäen olimme siellä mekin. Reilu vuosi sitten Rolf Steffansson, SLS:n ulkomaantyön johtaja, soitti meille Suomesta ja tarjosi mahdollisuutta tehdä suunnitelma ”työpajaan”, jossa käsiteltäisiin marginalisoituja ihmisryhmiä Etiopiassa. Tartuimme toimeen yhdessä esimiehemme Kes (pastori)Yonaksen kanssa ja ehdotuksemme läpäisi KMN:n karsinnan. Esityksemme otsikoksi tuli  ”Marginalisoitujen ihmisryhmien kokonaisvaltainen voimaannuttaminen”. Oli ensimmäinen kerta kun ”pohjoinen ja etelä” tekivät tämänkaltaisen yhteisen esiintymisen. Matka oli meille elämys ja mahdollisuus. Saimme tuoda esiin asioita ja ratkaisumalleja, joiden kanssa olemme painiskelleet pitkään. Kes Yonas oli meille paras mahdollinen kumppani, sillä olemmehan tehneet yhteistyötä yli kahden vuosikymmenen ajan. Kokouksessa iloitsimme kristittyjen yhteydestä, solmimme arvokkaita kontakteja ja kävimme hyödyllisiä keskusteluja. Eipä olisi voinut aikanaan kuvitella, kun aloimme kiertää Illubaborin synodin takametsiä, että siellä aloitettu työ veisi meidät joskus Mekane Yesus- kirkon keskustoimistolle ja vielä maailman kattavimpaan kirkolliskokoukseen. Toivottavasti tulee sekin aika kun vaikkapa metsästäjät, nahkurit tai savityöntekijät voivat itse esitellä tilannettaan. Mekane Yesus kirkon kypsyyttä osoittaa valmius puhua avoimesti ja julkisesti kipeästä asiasta, joka vaikuttaa kirkon sisälläkin. Kirkon presidentti Kes Wakseyoum oli paikalla katsomassa esitystämme.


Avajaisjumalanpalveluksessa säestettiin
perinteisillä korealaisilla soittimilla

Kokouksen annista on ollut lehdissä juttua siitä kiinnostuneille, joten emme ala esittelemään sitä tässä. Toteamme vain, että korealaiset kristityt hoitivat kaikki järjestelyt upeasti ja olivat todella vieraanvaraisia.


Välilasku



Kirsi ja pastorit Thomas ja Yonas Hong Kongin luterilaisen
seminaarin kappelin edessä

Koska lentoreittimme välilaskupaikkana oli Hong Kong, niin Kes Yonas halusi viettää siellä muutaman päivän. Vierailimme paikallisen luterilaisen kirkon keskustoimistossa, yhdessä seurakunnassa ja teologisessa seminaarissa. Siellä törmäsimme toisiin vierailijoihin, jotka olivat juuri osallistuneet työpajaamme Busanissa! Kävimme myös Wycliffen raamatunkääntäjien toimistossa, jonka johtaja Thomas Chiang ehti toimia myös oppaanamme. Matka kokonaisuudessaan oli aika tuhti paketti, koska puimme Kes Yonaksen kanssa työkuvioita vapaa-ajallakin.






Vinkki!

Käykääpä vilkaisemassa nettisivua ”meijankyla.info” Siinä esitellään Lappeenrannan seurakunta-yhtymän ja Shunito Yeri- kehitysprojektin yhteistyötä. Sivujen sisällöstä valtaosa on sellaista materiaalia, jota ei ole julkaistu ystäväkirjeissämme. Koko kuvio on tutustumisen arvoinen, sillä Lappeenrannassa on lähdetty touhuun mukaan laajalla rintamalla aina koululaisista kaupunginjohtajaan.

 Toivottavat Kirsi ja Risto

Koulu maistuu

Tulin yllätetyksi. Iloisesti. Kun aikoinaan naapurikunnassa Geshassa otettiin käyttöön ensimmäinen asuntolarakennus lukiolaisille, tyttö-opiskelijoita ei ollut vielä tarpeeksi ja siksi se annettiin poikien käyttöön. Vasta kolme vuotta myöhemmin, kun toinen asuntola valmistui, tyttöjä oli riittävä määrä. Oletin, että asiat etenisivät samassa järjestyksessä Sailemissakin ja ensimmäinen asuntola varattiin pojille.

Viime reissulla nahkureiden lähetystö tuli jakamaan  ongelmaansa:  tyttö-opiskelijoita olisi, mutta kukaan ei vuokraa huonetta vaikka koko vuoden vuokran maksamiseen kerralla oli valmistauduttu. Samalla he esittivät, että voisivatko tytöt mitenkään päästä asuntolaan, edes sisarukset keskenään. Pohdimme päämme puhki tilannetta Timo Ahlbergin, SLS:n Etiopian kehitysyhteistyöprojektien koordinaattorinkin kanssa, mutta nopeaa ratkaisua oli vaikea löytää.

Nyt kuulin, että ilmoittautuneita tyttöjä tulikin niin runsaasti, että kunnanvirastosta esitettiin, että ensimmäinen talo tulisikin tytöille. Myös sekä metsästäjien että nahkureiden yhteisöt puolsivat tätä ehdotusta. Eli niin vaan olivat Afrikan miehetkin ajamassa naisten asiaa.  Toisen talon saamme pystyyn toivottavasti parin vuoden päästä, että pojatkin pääsevät ylipitkistä päivittäisistä patikkamatkoista.
 

Potku

Yhdeksänvuotias mandsa-poika oli joella pesemässä pyykkiä. Samaan aikaan kuorma-autoa pestiin joessa. Auton apumies pyysi mandsa-poikaa toimittamaan asiaansa ja lupasi birrin (4 senttiä) palkaksi. Poika toimitti asian ja pyysi palkkaansa. Kun apumies kieltäytyi maksamasta syntyi sanasota, jonka päätteeksi apumies potki poikaa niin, että reisiluu napsahti poikki.

Pojan isälle kerrottiin, että poikasi makaa tiellä eikä pysy liikkumaan. Kunnan viranomaiset antoivat auton ja poika ajettiin Bongaan. Seurakunnasta hän sai kirjeen, jossa sanottiin että hän on vähävarainen eli saisi ilmaisen ensiavun. Bongassa poika oli sairaalassa kolme viikkoa, jonka jälkeen todettiin, ettei asialle voitu tehdä mitään koska röntgenkin on rikki ja poika sai lähetteen Jimman. Tässä vaiheessa hätääntynyt isä soitti meille, koska ilman rahaa pelotti lähteä tuntemattomaan suureen kaupunkiin. Jimman seurakunnan vanhimmiston jäsen ryhtyi yhdysmieheksi, poika sai erinomaisen hoidon ja tätä kirjoittaessani juoksee jo taas. Nyt isä puolestaan käy läpi oikeustoimia virastotyöstä kokemusta omaavan mandsa-virkailijan kanssa, jotta teon tekijä saadaan vastuuseen.

Tarina on ensisilmäyksellä ankea, mutta jos luet sen uudelleen huomaat, miten monessa kohdassa homma toimii jo. Metsästäjät osaavat entistä paremmin vaatia oikeuksiaan ja seurakunnat toimivat tukiverkkona myös silloin, kun matkataan pois kotikonnuilta.

Terveisin Kirsi

Ei mitään multa puutu -hyväntekeväisyyskonsertti 2.9.2013 Lappeen kirkko

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Timo Lampinen ja Matti Turunen

 

Illan juontajat Arto Varis ja Reetta Karjalainen sekä Kimmo Jarva

Kesän 2013 Lappeen ja Lappeenrannan seurakuntien rippikoululaisten keräys

Kuva Lappeenrannan srk:n riparilta

Viime kesänä Lappeen ja Lappeenrannan rippileireillä osallistuttiin Meijän Kylän kattoprojektiin. Projektin tavoitteena oli kerätä mandsa-kansalle rahaa koulujen kattopeltejä varten.

Leiriläisille kerrottiin mandsa-kansasta ja Meijän Kylä –hankkeesta, jonka myötä he innostuivat keräämään rahaa. Kattopellit olivat mielestämme hyvä keräyskohde, sillä pystyimme helposti seuraamaan niiden kertymistä. Yhden kattopellin hinta oli viisi euroa ja aina kun saimme kerättyä uudet viisi euroa motivaatiomme ja kilpailuviettimme kasvoivat. Leirien välillä käytiin kamppailua siitä, mikä leiri kerää eniten kattopeltejä.

Heinäkuun alussa leirillämme Kesärannassa keräsimme rahaa mm. joka aamuisten leirijumalanpalvelusten kolehdeilla, jonne kelpasi rahan lisäksi panttipullot. Aamuisissa kolehtipuheissa julkistettiin edellisen päivän keräystulos ja nuoret innostivat toisiaan lahjoittamaan omastaan.

Vierailupäivänä keräsimme suurimman osan leirimme tuotosta leikkimielisen huutokaupan avulla. Huutokaupassa vanhemmat saivat huutaa lapsilleen isosten kehittämiä myyntituotteita, kuten souturetken isosen seurassa sekä muistoja leiristä, esimerkkinä leiriläisten nimillä varustettu pallo.

 

”Viisi euroa on kuitenkin melko pieni raha meille, mutta voimme tehdä sillä paljon hyvää mandsa-kansan eteen.”

Kirjoittajat Lappeen seurakunnan isonen Sini Napari sekä riparilaiset Essi Loisa ja Sanni Hämäläinen

Katso tilanne:
Keräystavoite & toteutuminen

Sadekauden terveiset Sailemista!

 

Pilvet makaavat mukavasti vuorien ja kukkuloiden suojissa. Englanniksi näitä vuoristometsiä kutsutaankin sanalla cloud forest, ’pilvimetsät’. Joka päivä sataa ja toisinaan lujaa. Esimerkiksi peltikattoisissa toimistoissa kokoukset ja keskustelu on pakko välillä lopettaa sateen sattuessa, sillä puhe ei kuulu.  Ruohokattoisissa majoissa on mukavampaa, jos katto on muistettu kunnostaa kuivalla kaudella. Ilman kosteus on aikamoinen, pestyt hiukset eivät kuiva totutusti ja vaatteiden kuivatus vie viikon. Tiet ovat kulkukelvottomia ja hevosillakin on vaikeuksia kahlata syvässä niljakkaassa kurassa.

 

 

Projektin toiminnotkin hiljenevät jonkin verran, mutta eivät pysähdy. Daabbina Gemin koulurakennuksen perustukset ja puukehikko saatiin valmiiksi ennen sateita ja peltikatto naputeltiin paikoilleen. Nyt on hyvä ”muurata” seiniä, eli savesta, vedestä ja teff-viljan korsista poljetaan massaa, jota levitetään puukehikon päälle. Vettä saadaan nyt taivaalta, koska rännit jo toimivat.

Kun mutaseinä on kuiva se rapataan vielä sementillä ainakin ulkopuolelta. Joskus sisäseinät päällystetään ohuella kankaalla ja päälle levitetään stukko, eli valkoista kalkkia. Savitalo on erinomainen tässä ilmastossa, parempi kuin betoniharkoista tehty talo. Harkkotalo toki kestää pitempäään kunnostamatta, mutta koska Daabbina Gemiin ei ole tietä, tarvittavia materiaaleja ei sinne saada. Luottomies rakennuksilla on Tilahun (kuvassa), jota nuoremmat projektilaiset puhuttelevat kohteliaasti Gaashe Tilahuniksi sen sijaan, että sanoisivat vain Ato (herra) Tilahun. Gaashe-sanalla osoitetaan kiintymystä ja kunnioitusta ikää,  elämänkokemusta ja -taitoja omaavalle ihmiselle.   

Tuore puolivuotis-raportti projektin johtajalta, Hassabelta summaa, että kuluneen puolen vuoden aikana on suojattu 4 lähdettä, kaksi uutta naisten pienlainaryhmää (30 + 30) on perustettu ja koulutettu, suunnitelmat lainan hyödyntämiseksi on tehty ja rahat toimitettu. Kunnan ”kylä-vastaavia” (25) on kurssitettu opettamaan ennaltaehkäisevästä aids-työstä ja köyhien potilaiden yhteisöllisestä auttamisesta. Stipendiraha (7 €/kk) on taannut koulunkäyntimahdollisuuden 36 vähävaraiselle oppilaalle, heistä 6 on vammaisia. Asuntola yläasteelaisille (9-10 lk) on nyt viimeistelty ja voi aloittaa toimintansa syyskuussa kouluvuoden alkaessa.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille, syyskuun 11. päivä aloitamme vuoden 2006.

Kirsi Leikola

Meijän kylää tuetaan tempauksilla

Lappeen ja Lappeenrannan seurakuntien lähetyshanke Meijän kylän toinen vuosi on edennyt puoliväliin. Kevään aikana hankkeelle on kerätty rahaa muun muassa Kamarikuoron konsertilla, lapsityön talvitapahtumalla ja kirpputorilla. Kesällä Meijän kylä on esillä Lappeen ja Lappeenrannan seurakuntien rippikouluissa ja konfirmaatioissa.

Ravintolapäivänä toukokuussa tuottoja Meijän kylälle keräsi Makuja maailmalta -ravintola Lappeen kirkon kellotapulissa tarjoilemalla esimerkiksi thaimaalaista kanakeittoa, afrikkalaista kahvia ja malawilaisia maapähkinäpalloja.

Lappeen seurakunnan lähetyskasvatussihteeri Heidi Jantunen on tyytyväinen päivään.
– Kokemus ravintolapäivästä oli todella hieno! Sää suosi ja ihmisiä oli liikkeellä. Keitto teki kauppansa ja afrikkalaisia snäksejä meni vajaa satakunta tötteröä, Jantunen iloitsee.

Hankkeelle kerätty potti nousi nousi kuluvan vuoden osalta 4238,40 euroon toukokuun lopulla. Kun edellisvuoden ylijäämä 3000 euroa siirrettiin tälle vuodelle, koossa on yhteensä 7238,40 euroa.


– Paljon on vielä kurottavaa tavoitteeseen yltämiseksi, mutta syksy tuo mukanaan uusia tempauksia,
Jantunen toteaa.

Meijän kylälle pidettävässä hyväntekeväisyyskonsertissa Lappeen kirkossa 2. syyskuuta
klo 18 on esiintymässä Lappeenrannan laulukilpailujen 2013 yleisösuosikki Matti Turunen.
Timo Lampinen vastaa uruista ja pianosta ja Heidi Jantunen soittaa selloa.
Konserttiohjelman tuotto menee  kokonaisuudessaan Meijän kylän tukemiseen.
Tilaisuudessa on kutsuvieraana Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, joka tuo oman tervehdyksensä Meijän kylälle.

Atso Suopanki

Lähteillä

Ensiksi yhdessä kyläläisten kanssa katsotaan valmiiksi muutamia mahdollisia lähteitä suojattavaksi. Sitten maanitellaan parin sadan kilometrin päästä Mettusta vesia-alan ammattilainen katsomaan, mikä näistä kannattaisi valita.  Autovanhuksemme (300 000 km ajettu) tuo tarvittavat sementit ja hiekat niin pitkälle kuin tietä riittää.

 

Siitä ne jatkavat jalan ja hevosilla, tässä Daabbina Gemin miehiä pussittamassa hiekkaa. Matkaan kuluu noin 35 min yhteen suuntaan. Onneksi hevosia ja tekijöitä riittää, sillä kun sadekausi toukokuun alkupuolella alkaa, polut muuttuvat mutavelliksi ja liukastelu kantamuksien kanssa rinteissä on vielä vielä monin kerroin raskaampaa. 

 

 
 

Kyläläiset hoitavat kivet ja hiekat perille talkoovoimin. Yhteyshenkilöiksemme palkatut nuoret hoitavat koordinointia. Kuvassa Mengistu muistikirja kainalossaan. Tämäkin tukee projektimme tavoitteita osoittamalla, että myös mandsa voi toimia ”esimiestehtävissä”

.

 

 
Sitten paikalle hankitaan jälleen ammattilainen. Kyläläiset jatkavat osallistumista siten, että aina viisi henkilöä kerrallaan on auttamassa, vuoro vaihtuu muutaman tunnin välein.
 

Usein kyläläiset toivovat, että suojattava lähde olisi koulun läheisyydessä, jotta kaikkien lapset hyötyisivät puhtaasta vedestä.

Kuulumiset Sailemisesta

Vaihdelaatikko hajosi Toyota Land Cruiseristamme noin 150 km matkan jälkeen ja auto palasi Isuzun lavalla Addikseen korjaamolle. Lopulta uusi lähtöyritys onnistui ja tässä viimeiset kuulumiset.

Yadotan kaupunkiin rakennettava oppilasasuntola alkaa olla viimeistelyvaiheessa. Monet ovat jo kyselleet, koska ilmoittautuminen voi alkaa. Tässäkin näkyy muutos entiseen: Kun Dekassa edellisessä projektissa vastaava rakennus saatiin valmiiksi, meni aikaa, kun sana mahdollisuudesta levisi kylille.

Lähteiden suojaukset tuovat nopeasti apua  monelle ihmiselle ja siksi yritämme saada niitä tehtyä  mahdollisimman pian. Paikan valinta ja kivien hankinta tehdään yhdessä yhteisön kanssa. Gurachan lähdepaikan tuntumasta löytyi kiviä kanto-etäisyydeltä ja hiekkaakin saadaan aika lähelle autolla.  Alueelta ei sopivaa hiekkaa löydy edes joen pohjista.

Majapaikkani täyttyi ilta illan perään ihmisistä, jotka ilmaisivat ilonsa siitä, että projekti on nyt hyvässä vauhdissa. Pidän tarkoituksella oveni auki, sillä usein sattuu niin, että yhtä aikaa vieraisille tulee ihmisiä, jotka muuten eivät yhdessä istuisi iltaa. Iloitsin suuresti siitä, että vieraita riitti kaikista mahdollisista ryhmistä.  Tulen tosin juoneeksi litroittain kahvia tässä työmuodossa!

Terveisin Kirsi

Kahville!

Kaffassa, kahvin kotiseudulla, kahvia juodaan usein ja paljon. Ja se on hyvää. Matkalla Shunito Yeri –projektille kohtasin iloisen näyn, kun  parinkymmenen naisen joukko oli viemässä kahvia talkoisiin.   Työ maistuu ja yhteishenki lujittuu!

Kotipiirissä  on  tapana juoda ”naapurikahvit” pari kertaa päivässä. Yksi naapureista keittää täyden pannun ja kutsuu lähitienoon väen. Koska minä olen usein työkiireinen, ystävälliset naapurit tuovat valmiiksi keitetyn  pannullisen myös minun majapaikkaani, jotta voidaan rupatella. Minä tarjoan sitten paahdetut jyvät. Useimmiten kahviin laitetaan ripaus suolaa ja maitoa, joskus etenkin juhlien aikaan myös voita.

Puhdistava yhteys

7.3.2013

KOLUMNI KOTIMAA-LEHDESSÄ  Kirsi Leikola

Kolme miestä ratsasti pihaamme Metussa, Länsi-Etiopiassa. Takanaan heillä oli runsaat 70 kilometriä metsätaivalta. Tunnistimme teräväksi viilatuista hampaista, että miehet olivat syrjityn metsästäjäkansan jäseniä, ja kutsuimme heidät sisään. Vanhin miehistä liikuttui, ja muutkin olivat helpottuneita, sillä ovenavauksella ylittyi ratkaiseva raja.

Täällä Etiopiassa on tapana jakaa sitä hyvää, mitä on. Vasta jaettuna ilo on täydellistä, ja siksi elämän suurin ilo, evankeliumi, pannaan jakoon innokkaasti.

Tiettyjen ryhmien kohdalla saattaa kuitenkin tulla raja vastaan. Kaukaa ratsastaneet miehet kertoivat kuulleensa uskosta, jonka sanottiin olevan kaikille kansoille. He eivät kuitenkaan olleet varmoja, koskisiko usko sittenkään heitä, joita ei oikein ole pidetty ihmisinä eikä päästetty sisälle taloihin.

Meitäkin oli aikoinaan varoitettu heistä: “Jos menette lähelle, saatte lepran, jos syötte yhdessä, saastutte. Pysykää kaukana.”

Meiltä kotioven avaaminen syrjityille metsästäjille kävi helposti, sillä emme ole kasvaneet yhteiskunnassa, jossa ihmisiä ja asioita rajattaisiin puhtaiksi tai saastuttaviksi. Mutta entä jos miehet olisikin kuvattu sorrettujen sijaan salametsästäjiksi? Olisinko ollut valmis tutustumaan yhteenkään heistä?

Omissa reaktioissamme näkyy ajan henki, oman aikamme leimat. Raja-aitoja pystyttäviä puheita riittää, oltiinpa Suomen sosiaalisessa mediassa tai Etiopian Kaffan vuoristometsissä. Huhupuheet ja yleinen mielipide pelottavat, sillä niistä kukaan ei ole vastuussa. Ne ovat tehokkaita, kun halutaan jaotella ja pitää erillään.

Kun asioihin tai ihmisiin viitataan vain kaikenkattavina yleistyksinä, silmät lakkaavat näkemästä ja korvat kuulemasta. Rajan toiselle puolelle jäävästä katoaa moninaisuus, on vain leima ja korkea raja-aita.

Kun viimeksi vierailin noiden kolmen miehen kotikylässä, huomasin, että majaan oli astunut muitakin vieraita, heitä, jotka ennen eivät mistään hinnasta olisi tulleet sisään. Uuden testamentin opetusten tutkiminen oli haastanut heidät ylittämään ryhmien välisen rajan, mahdoton oli tullut mahdolliseksi. Iso pannullinen vahvaa kahvia höyrysi majan lattialla, ja talon tyttäret juoksuttivat vieraiden bambukupposia äidilleen täytettäväksi. Isäntä ei iloltaan malttanut pysyä aloillaan, vaan kiersi tarkastamassa, että paahdettuja ohranjyviä riitti jokaiseen kouraan. Juttu lensi, kun mietittiin maailman menoa, jaettiin kokemuksia, yllätyttiin puolin ja toisin. Välillä otettiin kipakasti yhteen, välillä naurettiin. Ei enää huhupuhetta, vaan puhetta, oikeita keskusteluja, joissa aukeni monta näkökulmaa. Kun kello lähestyi kahtatoista, kömmin makuupussiini. Muut jatkoivat juttua pitkälle aamuyöhön. Puhuttiin suut puhtaiksi.

KIRSI LEIKOLA

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä, joka työskentelee Etiopiassa marginalisoitujen ihmisryhmien parissa. Palaute: toimitus@kotimaa.fi  

Shunito Yeri-projektin henkilökunta esittäytyy

Ensimmäisenä on vuorossa projektin johtaja Assabe Aderaro. Assaben äidinkieli kieli on shekka ja hän puhuu myös kaffaa sujuvasti, sillä kaffa ja shekka ovat sukulaiskieliä. Lisäksi hän käyttää työkielenä myös amharaa ja englantia. Assabe on koulutukseltaan agronomi, hän opiskeli kolme vuotta Jimman yliopistossa. Viime vuonna hän aloitti  jatko-opinnot maisterin tutkintoa varten ja opiskelee sadekaudet eli Suomen kesäkuukaudet. Hänen erityisalaansa ovat kahvin, teen ja mausteiden viljelyyn liittyvät asiat.          

Tässä Assaben itsensä kertomaa: 

Isäni oli maanviljelijä, mutta hän kuoli kun olin pieni. Äiti kasvatti meidät ja piti huolta , että käymme koulua. Olin kymmenvuotias, kun koko perhe tuli kristityiksi. Sitä ennen äidilläni oli tapana käydä ”henkivälittäjän” (shamaanin) luona.  Minä olen lapsista järjestyksessä viides ja koska minä olen ollut onnekas ja saanut hyvän työn, autan myös muita perheenjäseniä. Teen äidille peltikatto-taloa Mashan kaupunkiin, nyt kun hän alkaa tulla vanhaksi. Reilu vuosi sitten menin naimisiin Asressashin kanssa. Hän opiskeli sosiologiksi ja on nyt valmistunut. Olemme kotoisin samalta paikkakunnalta. Koska hänkin sai töitä Shunito Yeri- projektilta voimme olla nyt yhdessä Sailemissa.

Työssäni projektilla vaikeinta on ollut henkilö-johtaminen. Se vaatii tarkkuutta ja viisautta. Myös ne, joiden parissa työtä tehdään, tulevat monien kysymysten kanssa puheilleni, koska projektille astettuja toiveita on niin paljon. Hallinnointi on vaativaa! Olisi selkeämpää olla asiantuntijatehtävissä.  Mutta tämä työ on kyllä opettanut paljon.  Enten iloa tuottaa se,  jos edetään suunnitelman mukaisesti eikä tule mutkia matkaan. Asuntola alkaa olla valmis ja kun ”läänintarkastaja” tuli katsomaan hän ihmetteli, että olettepa saaneet tehtyä hyvän rakennuksen vaikka ei ole edes ollut kunnon tietä.

Onneksi en ole tässä työssä yksin. On kaikki ne suomalaiset, jotka tukevat taloudellisesti ja ne täällä, jotka auttavat käytännön yhteydenpidossa. Hyvänä tukena on myös Terfasa Mako esimieheni Metussa, synodin toimistossa.

Nämä asiat, joita täällä teemme eivät olisi toteutuneet millään, jos projektia ei olisi aloitettu.