Puhdistava yhteys

7.3.2013

KOLUMNI KOTIMAA-LEHDESSÄ  Kirsi Leikola

Kolme miestä ratsasti pihaamme Metussa, Länsi-Etiopiassa. Takanaan heillä oli runsaat 70 kilometriä metsätaivalta. Tunnistimme teräväksi viilatuista hampaista, että miehet olivat syrjityn metsästäjäkansan jäseniä, ja kutsuimme heidät sisään. Vanhin miehistä liikuttui, ja muutkin olivat helpottuneita, sillä ovenavauksella ylittyi ratkaiseva raja.

Täällä Etiopiassa on tapana jakaa sitä hyvää, mitä on. Vasta jaettuna ilo on täydellistä, ja siksi elämän suurin ilo, evankeliumi, pannaan jakoon innokkaasti.

Tiettyjen ryhmien kohdalla saattaa kuitenkin tulla raja vastaan. Kaukaa ratsastaneet miehet kertoivat kuulleensa uskosta, jonka sanottiin olevan kaikille kansoille. He eivät kuitenkaan olleet varmoja, koskisiko usko sittenkään heitä, joita ei oikein ole pidetty ihmisinä eikä päästetty sisälle taloihin.

Meitäkin oli aikoinaan varoitettu heistä: “Jos menette lähelle, saatte lepran, jos syötte yhdessä, saastutte. Pysykää kaukana.”

Meiltä kotioven avaaminen syrjityille metsästäjille kävi helposti, sillä emme ole kasvaneet yhteiskunnassa, jossa ihmisiä ja asioita rajattaisiin puhtaiksi tai saastuttaviksi. Mutta entä jos miehet olisikin kuvattu sorrettujen sijaan salametsästäjiksi? Olisinko ollut valmis tutustumaan yhteenkään heistä?

Omissa reaktioissamme näkyy ajan henki, oman aikamme leimat. Raja-aitoja pystyttäviä puheita riittää, oltiinpa Suomen sosiaalisessa mediassa tai Etiopian Kaffan vuoristometsissä. Huhupuheet ja yleinen mielipide pelottavat, sillä niistä kukaan ei ole vastuussa. Ne ovat tehokkaita, kun halutaan jaotella ja pitää erillään.

Kun asioihin tai ihmisiin viitataan vain kaikenkattavina yleistyksinä, silmät lakkaavat näkemästä ja korvat kuulemasta. Rajan toiselle puolelle jäävästä katoaa moninaisuus, on vain leima ja korkea raja-aita.

Kun viimeksi vierailin noiden kolmen miehen kotikylässä, huomasin, että majaan oli astunut muitakin vieraita, heitä, jotka ennen eivät mistään hinnasta olisi tulleet sisään. Uuden testamentin opetusten tutkiminen oli haastanut heidät ylittämään ryhmien välisen rajan, mahdoton oli tullut mahdolliseksi. Iso pannullinen vahvaa kahvia höyrysi majan lattialla, ja talon tyttäret juoksuttivat vieraiden bambukupposia äidilleen täytettäväksi. Isäntä ei iloltaan malttanut pysyä aloillaan, vaan kiersi tarkastamassa, että paahdettuja ohranjyviä riitti jokaiseen kouraan. Juttu lensi, kun mietittiin maailman menoa, jaettiin kokemuksia, yllätyttiin puolin ja toisin. Välillä otettiin kipakasti yhteen, välillä naurettiin. Ei enää huhupuhetta, vaan puhetta, oikeita keskusteluja, joissa aukeni monta näkökulmaa. Kun kello lähestyi kahtatoista, kömmin makuupussiini. Muut jatkoivat juttua pitkälle aamuyöhön. Puhuttiin suut puhtaiksi.

KIRSI LEIKOLA

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä, joka työskentelee Etiopiassa marginalisoitujen ihmisryhmien parissa. Palaute: toimitus@kotimaa.fi